LaTVa-hanke mukana Tutkitun tiedon teemavuodessa 2021

Vuosi 2021 on LaTVa-hankkeen viimeinen vuosi. Teemme vielä runsaasti toimenpiteitä laajenevan toimintaympäristön parissa, kehitämme ja tutkimme. Lisäksi lähdemme kokoamaan yhteen kaikkea tehtyä ja muodostamaan laajenevan toimintaympäristön mallia laajempaan levitykseen. Näitä hankkeen tuloksia levitetään mm. alueellisissa seminaareissa syksyllä ja yksi näistä seminaareistamme on hyväksytty osaksi Tutkitun tiedon teemavuotta 2021 ja sen monipuolista tapahtumakalenteria.

Tutkitun tiedon teemavuoden tavoitteena on tehdä tutkitusta tiedosta entistä näkyvämpää ja tiivistää sen parissa toimivien yhteistyötä. Teemavuoden kohderyhmänä ovat kaikki kansalaiset, päättäjät ja elinkeinoelämä, joten tervetuloa mukaan! Tutkitun tiedon teemavuosi on opetus- ja kulttuuriministeriön, Suomen Akatemian ja Tieteellisten seurain valtuuskunnan yhteinen hanke, joka toteutetaan laajan yhteistyöverkon kanssa.

Tästä tulee hieno vuosi ja upeaa, että LaTVa-hanke saa olla osana tätä kokonaisuutta! Käykää ihmeessä tutustumassa teemavuoden kotisivuihin, joilta löydät kaikki mukana olevat tahot ja tapahtumat ja ottakaa @tttv2021 sosiaalisissa medioissa seurantaan!

Tutkitun tiedon teemavuoden logo hankkeen mainoskuvassa.
www.tutkittutieto.fi